uhrini

palaset jaettiin kaiken kansan kesken
eikä tähteitä kerätty
edes yhtä korillista

pienet, terävät ihmisen sirpaleet
levitettynä pärjäämisen alttarille
ja armottomuuden uhrikukkuloille

kaiken se oli mitannut vaakakuppeihin
kärsivällisyys toisessa ja rauha toisessa
ilo ja tyyneys
lempeys
poissa

seisoimme vastakkain
minä ja se, jonka nimeä en
edes uskalla sanoa ääneen

se nielaisi kaiken mitä olen, olin
kaiken minkä olin laskenut sen eteen
vuosien ja vuosikymmenten ajan

vaikka kiskoin elämänlangasta
kaksin käsin, entisen oli kuoltava
vaikka kiersin itseni sen ympärille
kuin kuristajakäärme,
mikään ei olisi sitä pelastanut

en ollut valmis nahanluomiseen,
en ruumiini raskaisiin jäseniin,
en hukkumisen tunteeseen
kyynelten valtamerialtaissa,
en pelkoihin, jotka tulivat aina
kutsumatta kylään,
en uuden syntymän kipuun,
joka väistämättä odotti

ja veri valutettiin viininä virtaan,
josta janoinen saisi juodakseen

rakkauksia

”miksi mua on vaikee rakastaa”
ei, rakas, ei ole
en anna lemmikinsinisten silmiesi

syvän veden hukuttaa sinua alleen

lumi sataa suurina hiutaleina

hupun alta puhallat tupakansavua

sanot taas lopettavasi huomenna

minä nyökkään

kaupparobotti jää jumiin kinokseen

kotona suljen silmät toivoen,

että tänä yönä vaipuisin uneen

hänen huuliltaan kuvittelen

maistavani kirsikat ja punaviinin

ja kuulevani sanat, joiden jälkeen

mikään ei olisi niin kuin oli ennen

venetsia

olet ajatuksistani joka toinen
maailman äärissäkin kannan sinua
näkisit kaiken minun silmilläni
mitä rakkaus saisikaan meissä aikaan
kun sydän puutuu ja järki puuttuu

6.6.2025

elämän ja rakkauden ohituskaistoilla

vastaantulevien valot liian kirkkaita

vaarallista laittaa silmät kiinni

vappu

valkolakkeja ja haalareita
metron lattialle kaatunutta kaljaa
lapsen otteesta irronnut foliopallo kohoaa

kohti taivasta ja kaikkialla on korkeita korkoja ja trenssitakkeja, pieniä koiria, puoliksi juotuja skumppapulloja, serpentiiniä ja glitteriä silmäluomissa

pöydässä istuu kaksi keski-ikäistä naista,
takana yhteisiä vuosia puolen elämän verran
ja silti he katselevat toisiaan

kuin ensimmäistä kertaa ja minua itkettää
joku alkaa laulaa työväenlaulua,
kuulin sen viimeksi vuosia sitten
halusin olla ikkunoista sisään tulvivaa
kevään lempeää valoa, aurinko portaillasi
ja kuivattaa kasvoiltasi jokaisen
liian suureksi kasvaneen pisaran,
heijastaa varjokuviasi seiniin aivan kuin ne olisivat

maailman kauneimpia tauluja

pysäkeillä

en istu busseissa nykyään

sillä joka pysäkillä huomaan toivovani,

että nousisit kyytiin

väärän asunnon lattialla

juon liian makeaa viiniä kynttilän valossa

en istu busseissa nykyään

sillä pelkään, että ehkä sittenkin

kotimatkalla ajaisin onneni ohi

katsotaan kohti, mutta aina pois

en istu busseissa nykyään

paitsi tänä yönä, jona kaipaan sinua

enemmän kuin koskaan ennen

puhelimessa valmiiksi kirjoitettu viesti,

jota en koskaan lähetä

keltaisia autoja

laskin keltaiset autot ja tekosyyt,
joita kerroin itselleni päivittäin
niitä oli ehkä neljätoista
ja niitä toisia enemmän kuin jaksoin laskea

olin sinulle yksi niistä kesäpäivistä,

joina aurinko polttaa ihoa salakavalasti
ja sinä minulle koko vuodenkierto,
verenkierto suonissani,
syksyn sateet ja lumeen peittyvät rantakalliot

jospa kellojen siirto veisi meidät aikaan,
jolloin istuisit ikkunalaudalla
ja toisin sinulle aamukahvia
olisimme heränneet meiran tehtaan tuoksuun,
kevään ensimmäisiin merkkeihin
ja linnanmäeltä kantautuviin huutoihin
halusin viedä sinut sinne
tai minne vaan

minä hukun tiimalasin hiekkaan
ja katupöly nielee kaiken mikä sen tielle osuu
vaikka katsoimme toisiamme silmiin
hetken liian pitkään keittiön keinovalossa
en voinut olla miettimättä
kuka meistä rikkoi jotain sellaista
joskus niin, että vain itse voimme sen korjata
eikä sinne pimeään pääse kukaan muu

granaattiomenoita

haluaisin vain kaksi asiaa:

granaattiomenahuulirasvaa
ja palan taivasta
kronologisuus
mitä milloinkin

vaarallisia vuosia
olen huomioinut sitä ja tätä
perustellut valinnat
erilaisten vesien alla syvin hiljaisuus
papereista liukenevat sanat

koti

en rakenna hiekkalinnoja
huojuvia torneja tai korttitaloja
rakennan kodin ilman seiniä
täynnä peilejä, joissa rakkaus asuu

minä näen sinut

minä näen sinut
sinä tiedät kaiken minusta
kylmä tiiliseinä vasten selkää
linnunlaulua sumun sylissä
haihtumista ja tiivistymistä
kuolemattomuuden illuusio
sokea piste
havahtumista
olet vettä kengissäni
ja niin kirkasta valoa

kissat ja hiiret

menneisyytesi, ehdottomuutesi
itseesi kohdistuva vaativuutesi
toisiaan sivuavat, risteilevät kiertoradat
epäsäännöllisiksi muuttuvat rytmit
eivät koskaan pelottaneet minua
sillä olen minäkin joskus elänyt
kompastunut omaan mahdottomuuteeni
lukenut kirjoja ja yrittänyt ymmärtää
ja välittänyt enemmän (sun silmistä)
ja vähemmän (kaikesta muusta)
enkä usko olevani kovin väärässä siinä,
etteikö meille olisi annettu kaikkea valtaa
repiä melankolisilta perhosilta siipiä
ja rauhoittaa toistemme hermostoja,
jos vain muistaisimme välillä hengittää

elegia

harha-askel ja horjahdus
kämmen minun ja maankuoren välissä
siihen tulisi mustelma
se tekisi kipeää aikansa
kunnes ei enää
toisin kuin rappukäytäväni ovet
joista ajan myötä kaikki nimet vaihtuivat
paitsi se, jonka halusin jakaa kanssasi
leikkasin hiuksenikin
ne kasvoivat nopeammin kuin minä
etkä ollut näkemässä
etkä niitä kaupunkeja
joiden kaduilla harhailen yksin
en halua jäädä
mitä jos on r
mitä jos ei enää uskalla ra
voiko särkyneen sydämen laittaa cv
kun kehoni muistaa vieläkin naurun
jota se ei olisi halunnut nauraa
tai kun käsi kädessä
kihelmöi ja kirvelee

ehkä tämä on viimeinen kerta kun kirjoitan keskeneräisiä lauseita sinusta

näytä minulle kadut, joilla asuit lapsena
vie minut kahviloihin, kallioille,
puistonpenkeille ja lenkkipolkujesi varrelle

kerro miltä se tuntui, kun rakastuit

ensimmäistä kertaa

olinko se minä

tänä vuonna ehdin elää kolme elämää
olinko se minä, joka särjin oman sydämeni
on tyhmää odottaa erilaista lopputulosta,
jos joka kerta tekee kaiken samalla tavalla

yläkerran naapuri sanoo hyvää huomenta
se ei tiedä, etten ole nukkunut viikkoihin
tai ehkä se on kuullut minun laulavan öisin,
nähnyt istuvan parvekkeella tähtien alla

ehkä joku päivä palaat,
vaikka kukat eivät puhu sinulle enää
eikä katseesi tavoita kasvojani,
joita suolainen vesi huuhtoo

ehkä keväällä
ehkä syksyllä
ehkä joku päivä

sillä välin kuuntelen sydämeni sykettä
pidätän hengitystä kunnes on pakko antaa periksi
pelkään maan kiihtyvää liikettä
ja ajan vääjäämätöntä kulumista
opettelen täyttämään oman lasini,
jonka jälleen tyhjennän

olinko
olisinko

ehkä joku päivä
sinun tai jonkun muun
tai joku muu kuin nyt
toisenlainen
rohkea ja viisas

itselleni vieras

viimeistä kertaa

elämäni neljä neitsyttä

te lämpimän syksyn kauneimmat kukat

tallatkaa minut maahan

heittäkää seinään

tai sydämellä vesilintua

kai se on sama asia

kuiskauksia kiipeilytelineissä

ruostuvan rakkauden rajapintoja

suudelmia ohimoille

julmat jumalattaret

antakaa minun onnistua

antakaa

auttakaa

ehjäksi

anna mun kantaa sun huolista puolet

kun aurinko on sulkenut silmänsä
hyppää kyytiin ja ajetaan kauas
mittarissa sata kertaa kaksi
kilju, huuda, raivoa
voin katsoa muualle, jos se helpottaa
tai jos kipu on jo ehtinyt kiertyä kaulalle
voidaan istua hiljaa keittiössä
kun sade koputtaa ikkunoihin
ei tarvitse puhua mitään
eikä selitellä mikä sua valvottaa öisin
pilkotaan sipuleita aamuun asti

asioita, joita ei pitäisi sanoa ääneen

asioita, joita ei pitäisi sanoa ääneen
vastaisin aina kyllä kyllä kyllä
olen varma siitä ja tästä
kyllä sinä sen jo tiedät
kukkia kauneimmalle
ehkä se oli hölmöä tai ehkä minä olin liikaa
kirjoitin kaiken muistiin etten unohtaisi mitään tärkeää
kuten savua ja tulta ja voimistuvaa huminaa päässä
pyydän anteeksi, kun luulin juoksevani kauas

tai edes lähelle
enkä todellisuudessa mennyt mihinkään

27

rakkauskirje 27-vuotiaalle itselleni:

jos kieltää kivun, kieltää myös oman kasvupotentiaalinsa

korkeanpaikankammo
ensimmäisellä yläapuviivalla
ne sanoo: sen jälkeen helpottaa

mene sinne missä polku mahtoi

joskus olla ja tee viereen omasi

älä pelkää huomista, ensi viikkoa tai ensi vuotta

älä elämää tai rakkauden mahdollisuutta

iloitse myös surusta

sehän tarkoittaa

että tunnet edelleen

olen kiitollinen sinusta

kaikesta sinussa

rajattomat

oletko koskaan tuntenut sitä kun toinen on
lähellä mutta haluat aina vaan
lähemmäs
lähemmäs
lähemmäs
niin lähelle että tulee sokeaksi ja pyörryttää niin että on laitettava silmät kiinni vaikka ei haluaisi
niin että jokainen kehojenne solu on yhtä
eikä enää erota mistä itse alkaa ja mihin
toinen loppuu ja kaikki ennen erillinen
irrallinen onkin samaa ja sulautunutta
kunnes se jokin mikä on luotu aikojen alussa katoaa ja unohtuu
nimet
kasvot
merkitys
eikä muista miten hengitetään vaikka se on elämän edellytys ja sen jälkeen tulee

pimeys ja hiljaisuus

22.5.2023

miksi sä istut vieläkin
pelkääjän paikalla
kun onnellisimpia ovat ne,
jotka päättävät itse minne menevät

muistio

syvänmeren eliöistä lähes

90 prosenttia tuottaa valoa

mutta minä sytytin itseni palamaan

aivan liian monta kertaa

päätä särkee kun ajattelee

sitä mitä ei voi käsin koskettaa

ja vaikka pelkään yksinjäämistä

enemmän kuin mitään muuta

jokaisesta auringonkierrosta

etsin kauniita asioita

ympäri, ympäri

kierrän itseäni kehäksi

älä huolehdi, älä vaivaudu

sillä tällä kertaa

minä pidän minusta huolta