minä

Selkääni on tatuoitu kaksi pääskystä

lat. hirundo rustica

uneni tulevat pilleripurkeista,

väsymys on suuri musta aukko,

keskittymisvaikeus ja poissaolomerkintä

päivät kuljen sumussa,

kiertelen asuntoesittelyissä

leikkien aikuista, jota minusta ei tule

laulutunneilla puhuttiin legatosta

enkä muista kuin oman ääneni värinän

ja kuinka ilma loppui keuhkoista

sanani takertuvat kiinni maton reunoihin

eikä sälekaihdinten välistä aurinko paista

vielä tänäänkään

missään muualla en tunne mitään

kuin sinun luonasi

etkä sinäkään minua halua

kaarnalaiva

Piirrän sanoilla

pimeyteen kuvia

sun ääriviivoista,

kun kaarnalaivaasi

tuuli keinuttaa

ja kallioihin aallot

                                         lyö

töölönlahti

Töölönlahden ympäri,

tuuli sekoittaa hiukset

sinä hymyilet sateessakin

ja minä yritän saada

sanotuksi

haluan silti, että jäät

En mä osaa katsoa sua silmiin,

harhailen seinille ja kattoon

sanat sotkeutuvat suussani

pelkäksi sönkötykseksi

haluan silti, että jäät

romahdus

Sinä makaat vessan lattialla

niin kuin meri lainehtii,

sinä tulvit kyyneleitä

kun viimein nukahdat pää reidelläni,

muodostan huulillani ne kolme sanaa:

minä rakastan sinua

aamuja II

Sanotaan huomenta,

kun herätään sittenkin Pariisissa

eikä Barcelonassa

'bonjour' sopii suuhusi muutenkin paremmin

vesiväritiikeri

Luonnehdit minua sielukkaaksi,

     joku toinen herkäksi,

         kolmas aidoksi ja vilpittömäksi

neljäs ei sanonut mitään,

hänen kehonkielensä kertoi enemmän

kuin mikään määrä sanoja

      viideskin tyytyi vain ymmärtävään

                     nyökkäykseen,

    kuin tiikerin huolellisesti suunniteltuun

                   yllätyshyökkäykseen

Juuri oikea määrä väriä,

           juuri oikea määrä vettä,

                      alan maalata itseäni

                                    taas näkyväksi 

sivellin koskettaa ihoa, raidoitan sen

         kadmiuminkeltaisella auringolla

akvamariininsinisellä merellä

         ja karmiininpunaisella rakkaudella

jätetään jälkiä

Kirjoitan itseni

keskenjääneinä lauseina

sinun viereesi

olethan sinäkin piirtänyt

oman jälkesi

minun sisälleni

kuolema on kunniavieras

Ei sinun ikäisesi pitäisi vielä tietää

mitä tarkoittavat sanat terminaalivaihe

tai komplikaatio tai testamentti

ei kukaan haluaisi elää

ainaisen pelon ja kysymysten keskellä

sinun ikäisellesi kuoleman pitäisi olla

vain kaunis sana kirjojen lehdillä

ei kunniavieras

en sano sitä sinulle ääneen

Onnellisia hymyjä,

                          kun sinä olet siinä,

                          yhtä kauniina kuin aina

ja kun minä seison tässä,

sanomatta sitä sinulle,

                           vaikka mikään

                           ei minua estäisi

joskus te ymmärrätte

"Älä itke ikinä",

sanoin pienen hiljaisuuden päätteeksi

Sinä istuit sängyn reunalla,

kysyit miksi

"Ihmiset itkevät liikaa",

ja käänsin katseeni jälleen ikkunaan

--

"En sano 'Rakastan sinua' kovin usein"

Mutta sinä sanot sen joka päivä

eikä siinä ole mitään väärää

--

Ehkä minunkin pitäisi oppia itkemään

ja sanomaan ääneen se kaikkein tärkein

Jonain päivänä

te molemmat kyllä ymmärrätte,

mitä oikeasti tarkoitin

kuinka sanoittaisin kaipaukseni

En tiedä, kuinka sanoittaisin

suunnattoman ikävän ja kaipauksen,

jotka ovat alati sisälläni,

aamusta iltaan, päivästä toiseen,

vaikka olet siinä ihan lähelläni

luonnoksia

Mulla on liikaa luonnoksia

mustakantisessa muistikirjassa

ja koulukirjojen sivujen marginaaleissa

keskenjääneitä ajatuksia

ja seikkailevia sanoja

kaiverrettuina pulpetteihin

niistä jokainen on tehty pysymään

minussa ja käsitellyssä puussa

nimileikki

Rakastan nimeäsi niin paljon, että

kirjoitan sitä salaa bussien kattoon

ja julkisten vessojen seiniin, jotta

ihmiset sen lukiessaan

voisivat kuulla sen sointuisuuden,

kirjainten keveän leikin,

neljän tavun hallitun harmonian ja

tuntisivat äänteet kielensä kärjellä,

tahtoisivat sanoa sen ääneen,

näkisivät sen puhtaana,

täydellisenä kokonaisuutena,

loisivat nimelle hahmon, joka

ehkä muistuttaisi heitä jostain ja

samalla, tietämättään,

he oppisivat jotain tärkeää sinusta, vaikka

eivät koskaan tulisikaan tuntemaan sinua oikeasti

turvapaikkani

Lähdettyäsi,

ei käteen jää mitään

Ilman sinua lakkaan vähitellen olemasta,

lakkaan hengittämästä,

sillä unohdan miksi niin tehdään

Sinä autoit minut kaikesta vapaaksi,

kannoit minua vahvoilla käsilläsi,

sylisi oli turvapaikkani

Nyt vaivun epätoivoon, verhoudun sen lohduttomaan,
tummanpuhuvaan kaapuun

Ilman sinua lakkaan vähitellen olemasta,

lakkaan puhumasta,

sillä minulla ei ole enää sanoja

Lähdettyäsi,

ei käteen jää mitään

sanavaras

Leikkelet sanoja kirjaston kirjoista

ja muodostat niistä lauseita,

omia lauseitasi

liimaat ne paperille ja samalla täytät tyhjyyttä sisälläsi

Minä halusin vain sinut, virheinesi,

joita en edes pitänyt virheinä

Katseita ja pienen pieniä paloja

aivan kuin noita leikeltyjä sanoja muiden kirjoista

niitä minä halusin Sinusta

maaliskuun 19.

En pysty puhumaan.
En, vaikka haluaisin.
Katselen ikkunasta ulos, näkemättä mitään.
Toivon, ettet sinä huomaa, kuinka yritän peittää kyyneleeni.

Nouset paikaltasi ja sanot, että nähdään taas huomenna.
Nyökkään ja katson, kun astut ulos lumisateeseen.
Haluaisin huutaa maailmalle, kuinka paljon sinua rakastan.
Mutta en uskalla, koska niitä sanoja en voi sanoa ääneen.

Salaa piirrän sydämen ikkunaan.