voimassasi

olen ambivalentti, mutta mikä,
mikä sinä olet,
kun sydämemme näin resonoivat

22.43

Toisinaan rakastun vääriin ihmisiin
enkä herää herätyskellon ääneen,
mutta aina voi yrittää huomenna uudestaan

219

Vaihtaisin mieluusti osan unettomista öistäni
pieneen määrään rakkautta

armahdusta

Jos on veden alla,
              kyyneleet eivät kastele

norsunluutornisi ulottuu pilviin,
              päästä minut pois
                  ennen kuin romahdamme ja
                          vajoamme maahan molemmat

ota vauhtia keinussa, lapsen lailla
                      hyppää talojen yli,
                              kun askeleesi ovat
                                                 valtavia

kahvikupin pohjalla loistaa kuu,
         luen sanomalehden ja pyydän;
                   anna minulle syntini anteeksi

aikuisuus

Älä kerro missä olet ollut,
sillä ei ole merkitystä,
kunhan vain jäät
etkä enää

lähde

Pysy siinä

ihan lähelläni,      

jotta minä lopulta opin

olemaan pelkäämättä elämää

mietteitä alppipuistossa

Istun tässä samassa paikassa,
jossa olen istunut niin monta kertaa ennenkin
en jaksa liikkua askeltakaan,
jalkani tuntuvat liian painavilta
tunnen kyyneleet
tunnen kaipauksen

itken maailman pahuutta
itken sinun perääsi
katson kun tuo poika polttaa tupakkaa
ja kertoo kauniita asioita, kertoo kamalia asioita,
kertoo asioita elämästä ja asioita kuolemasta
ehkä se odottaa sitä kuolemaa

istun tässä samassa paikassa,
jossa olen istunut niin monta kertaa ennenkin
tunnen auringon
tunnen tuulen
kuulen junien äänen
ja lintuparven laulua

ikävöin sinua
ikävöin enemmän kuin ehkä pitäisi
tunnen tuulen, se heittää hiukset sekaisin
ja minä olen tässä, minä istun tässä samassa paikassa,
jossa olen istunut niin monta kertaa ennenkin

kerran saatoin valehdella

Utopistisia kuvitelmia elämän helppoudesta,
surullisia ja todellisia; varjoista nousseista
ajatuksista koottuja kokonaisuuksia

kiistatonta kuoleman kamppailua maan ja taivaan välillä,
löydän itseni viemäriverkostoista ja pilvenpiirtäjien katoilta
huutamassa haaveita alas jalankulkijoiden korviin
kuunnelkaa nyt helvetti

tyynyliinaan kuivattuja kyyneliä ja hymyn kare,
pieni sellainen, lähes huomaamaton
(ei todellinen, ei mahdollinen)

yöllinen automatka ja käsi reidellä, rajalla,
pimeässä salpaantunut hengitys ja sotkuiset hiukset

sen miehen äänellä lausuttu vivahteeton "ehkä"
jää vaivaamaan aivojen muistikeskukseen,
tekee lähtemättömän vaikutuksen kuin optinen harha

pieni ihminen

Sinä olet ihmeellinen,
ikuinen hallusinaatio,
vilunväristys

                 seisot varpaillasi, vaikka olen sinua
                 vain kaksi senttiä pidempi, mutta
                 ehkä sinä kurkotatkin maasta taivaaseen

sinä naurat puheluiden aikana,
juot kahvisi aina samasta kupista,
toisinaan kirjoitat muistilappuja rakkaudesta

                   hymyssäsi on monta maailmaa
                   ja välillä mietin, onko surulla lainkaan sijaa
                   hymykuoppiesi suojissa

aurinkoni

Silmät kiinni
sydän auki

kaikki auki

lähtövalmiina

Sinä lasket päiviä sormillasi,
kun minä vasta kuivaan hiuksiani pyyhkeeseen

minä juon aamukahvia mustana,
kun sinä jo seisot lähtövalmiina portaikossa

taisin kulkea kauas

Maailma on maalaus ja elämä teatteria,
kuoleman näyttämöllä nauran väärissä kohdissa

pelko

Olet sulkenut minut näihin päiviin,
joista muistoiksi jää vain mustelmat

keinutat minua kuin venettä
ohjaat suuntiin, joita olen vältellyt

sinä et ymmärrä
kuinka minä pelkään

en ehdi sanoa näkemiin (joulukuu 2014)

Elämä oli valkoinen kangas,
kunnes unettomista öistä muodostui rutiini,
joka saa hiukset ja lakanat sekaisin

talvisin maanantai ei ole koulupäivä,
eikä sen enempää mikään muukaan jäljelle jääneistä

(kun sydämen korjaamiseen ei enää riitäkään pelkkä laastari)

eikä se edes ole niin vaarallista, jos on muutama
sytkärillä poltettu reikä nahkatakissa
tai pari aukkoa sivistyksessä

ja tietenkin takana on lukuisia epätoivoisia
yrityksiä korjata ratkeama,
jonka toisella puolella oli vielä jäljellä
sinun tuoksusi ja ihosi keveys