olen ambivalentti, mutta mikä,
mikä sinä olet,
kun sydämemme näin resonoivat
keskiviikko 25. marraskuuta 2015
keskiviikko 30. syyskuuta 2015
22.43
Toisinaan rakastun vääriin ihmisiin
enkä herää herätyskellon ääneen,
mutta aina voi yrittää huomenna uudestaan
enkä herää herätyskellon ääneen,
mutta aina voi yrittää huomenna uudestaan
keskiviikko 2. syyskuuta 2015
torstai 6. elokuuta 2015
armahdusta
Jos on veden alla,
kyyneleet eivät kastele
norsunluutornisi ulottuu pilviin,
päästä minut pois
ennen kuin romahdamme ja
vajoamme maahan molemmat
ota vauhtia keinussa, lapsen lailla
hyppää talojen yli,
kun askeleesi ovat
valtavia
kahvikupin pohjalla loistaa kuu,
luen sanomalehden ja pyydän;
anna minulle syntini anteeksi
kyyneleet eivät kastele
norsunluutornisi ulottuu pilviin,
päästä minut pois
ennen kuin romahdamme ja
vajoamme maahan molemmat
ota vauhtia keinussa, lapsen lailla
hyppää talojen yli,
kun askeleesi ovat
valtavia
kahvikupin pohjalla loistaa kuu,
luen sanomalehden ja pyydän;
anna minulle syntini anteeksi
maanantai 25. toukokuuta 2015
aikuisuus
Älä kerro missä olet ollut,
sillä ei ole merkitystä,
kunhan vain jäät
etkä enää
sillä ei ole merkitystä,
kunhan vain jäät
etkä enää
lähde
Pysy siinä
ihan lähelläni,
jotta minä lopulta opin
olemaan pelkäämättä elämää
maanantai 20. huhtikuuta 2015
mietteitä alppipuistossa
Istun tässä samassa paikassa,
jossa olen istunut niin monta kertaa ennenkin
en jaksa liikkua askeltakaan,
jalkani tuntuvat liian painavilta
tunnen kyyneleet
tunnen kaipauksen
itken maailman pahuutta
itken sinun perääsi
katson kun tuo poika polttaa tupakkaa
ja kertoo kauniita asioita, kertoo kamalia asioita,
kertoo asioita elämästä ja asioita kuolemasta
ehkä se odottaa sitä kuolemaa
istun tässä samassa paikassa,
jossa olen istunut niin monta kertaa ennenkin
tunnen auringon
tunnen tuulen
kuulen junien äänen
ja lintuparven laulua
ikävöin sinua
ikävöin enemmän kuin ehkä pitäisi
tunnen tuulen, se heittää hiukset sekaisin
ja minä olen tässä, minä istun tässä samassa paikassa,

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)