resitatiivi I

Maa oli jäässä,

kasvit lepäsivät huurteisina

aurinko nukkui

aikaisen aamun hämärässä

eivätkä ruohonkorretkaan

jaksaneet nostaa päätään

vaan nojasivat toisiaan vasten

kolibreja

Et ole onnellinen,

et kovin onnetonkaan

kolibreja tyynyliinassa

siivet säpäleinä, sirpaleina

muiden särkeminä

eivätkä ne enää palvele ketään

epäröi (tammikuu 2013)

Tule, epäröi, koska huomen

hullu, itke kaikki ohi

mennyt on eilistä jo

turvapaikkani

Lähdettyäsi,

ei käteen jää mitään

Ilman sinua lakkaan vähitellen olemasta,

lakkaan hengittämästä,

sillä unohdan miksi niin tehdään

Sinä autoit minut kaikesta vapaaksi,

kannoit minua vahvoilla käsilläsi,

sylisi oli turvapaikkani

Nyt vaivun epätoivoon, verhoudun sen lohduttomaan,
tummanpuhuvaan kaapuun

Ilman sinua lakkaan vähitellen olemasta,

lakkaan puhumasta,

sillä minulla ei ole enää sanoja

Lähdettyäsi,

ei käteen jää mitään

sinä olet musiikkia

Seisot torin keskellä,

sävelmäsi soi ja soi

minä levitän käteni kaupungin ylle

     Sinua minä jälleen katselen,

     katselen aivan samoin kuin ennen,

     niin hartain silmin ja sydämin

Jossakin sisälläni

vain soi ja soi,

                                      (lakkaamatta)

enkä tiedä kuinka sinua enää rakastaisin

näe minut tässä

Kuuntelen vain, elämisen ääniä

     yksinäisyys ihmisten keskellä

          "Tässä minä olen"

Näe minut

                 edes hetken aikaa