kissat ja hiiret

menneisyytesi, ehdottomuutesi
itseesi kohdistuva vaativuutesi
toisiaan sivuavat, risteilevät kiertoradat
epäsäännöllisiksi muuttuvat rytmit
eivät koskaan pelottaneet minua
sillä olen minäkin joskus elänyt
kompastunut omaan mahdottomuuteeni
lukenut kirjoja ja yrittänyt ymmärtää
ja välittänyt enemmän (sun silmistä)
ja vähemmän (kaikesta muusta)
enkä usko olevani kovin väärässä siinä,
etteikö meille olisi annettu kaikkea valtaa
repiä melankolisilta perhosilta siipiä
ja rauhoittaa toistemme hermostoja,
jos vain muistaisimme välillä hengittää

elegia

harha-askel ja horjahdus
kämmen minun ja maankuoren välissä
siihen tulisi mustelma
se tekisi kipeää aikansa
kunnes ei enää
toisin kuin rappukäytäväni ovet
joista ajan myötä kaikki nimet vaihtuivat
paitsi se, jonka halusin jakaa kanssasi
leikkasin hiuksenikin
ne kasvoivat nopeammin kuin minä
etkä ollut näkemässä
etkä niitä kaupunkeja
joiden kaduilla harhailen yksin
en halua jäädä
mitä jos on r
mitä jos ei enää uskalla ra
voiko särkyneen sydämen laittaa cv
kun kehoni muistaa vieläkin naurun
jota se ei olisi halunnut nauraa
tai kun käsi kädessä
kihelmöi ja kirvelee

ehkä tämä on viimeinen kerta kun kirjoitan keskeneräisiä lauseita sinusta

näytä minulle kadut, joilla asuit lapsena
vie minut kahviloihin, kallioille,
puistonpenkeille ja lenkkipolkujesi varrelle

kerro miltä se tuntui, kun rakastuit

ensimmäistä kertaa

olinko se minä

tänä vuonna ehdin elää kolme elämää
olinko se minä, joka särjin oman sydämeni
on tyhmää odottaa erilaista lopputulosta,
jos joka kerta tekee kaiken samalla tavalla

yläkerran naapuri sanoo hyvää huomenta
se ei tiedä, etten ole nukkunut viikkoihin
tai ehkä se on kuullut minun laulavan öisin,
nähnyt istuvan parvekkeella tähtien alla

ehkä joku päivä palaat,
vaikka kukat eivät puhu sinulle enää
eikä katseesi tavoita kasvojani,
joita suolainen vesi huuhtoo

ehkä keväällä
ehkä syksyllä
ehkä joku päivä

sillä välin kuuntelen sydämeni sykettä
pidätän hengitystä kunnes on pakko antaa periksi
pelkään maan kiihtyvää liikettä
ja ajan vääjäämätöntä kulumista
opettelen täyttämään oman lasini,
jonka jälleen tyhjennän

olinko
olisinko

ehkä joku päivä
sinun tai jonkun muun
tai joku muu kuin nyt
toisenlainen
rohkea ja viisas

itselleni vieras

viimeistä kertaa

elämäni neljä neitsyttä

te lämpimän syksyn kauneimmat kukat

tallatkaa minut maahan

heittäkää seinään

tai sydämellä vesilintua

kai se on sama asia

kuiskauksia kiipeilytelineissä

ruostuvan rakkauden rajapintoja

suudelmia ohimoille

julmat jumalattaret

antakaa minun onnistua

antakaa

auttakaa

ehjäksi

anna mun kantaa sun huolista puolet

kun aurinko on sulkenut silmänsä
hyppää kyytiin ja ajetaan kauas
mittarissa sata kertaa kaksi
kilju, huuda, raivoa
voin katsoa muualle, jos se helpottaa
tai jos kipu on jo ehtinyt kiertyä kaulalle
voidaan istua hiljaa keittiössä
kun sade koputtaa ikkunoihin
ei tarvitse puhua mitään
eikä selitellä mikä sua valvottaa öisin
pilkotaan sipuleita aamuun asti

asioita, joita ei pitäisi sanoa ääneen

asioita, joita ei pitäisi sanoa ääneen
vastaisin aina kyllä kyllä kyllä
olen varma siitä ja tästä
kyllä sinä sen jo tiedät
kukkia kauneimmalle
ehkä se oli hölmöä tai ehkä minä olin liikaa
kirjoitin kaiken muistiin etten unohtaisi mitään tärkeää
kuten savua ja tulta ja voimistuvaa huminaa päässä
pyydän anteeksi, kun luulin juoksevani kauas

tai edes lähelle
enkä todellisuudessa mennyt mihinkään