keltaisia autoja

laskin keltaiset autot ja tekosyyt,
joita kerroin itselleni päivittäin
niitä oli ehkä neljätoista
ja niitä toisia enemmän kuin jaksoin laskea

olin sinulle yksi niistä kesäpäivistä,

joina aurinko polttaa ihoa salakavalasti
ja sinä minulle koko vuodenkierto,
verenkierto suonissani,
syksyn sateet ja lumeen peittyvät rantakalliot

jospa kellojen siirto veisi meidät aikaan,
jolloin istuisit ikkunalaudalla
ja toisin sinulle aamukahvia
olisimme heränneet meiran tehtaan tuoksuun,
kevään ensimmäisiin merkkeihin
ja linnanmäeltä kantautuviin huutoihin
halusin viedä sinut sinne
tai minne vaan

minä hukun tiimalasin hiekkaan
ja katupöly nielee kaiken mikä sen tielle osuu
vaikka katsoimme toisiamme silmiin
hetken liian pitkään keittiön keinovalossa
en voinut olla miettimättä
kuka meistä rikkoi jotain sellaista
joskus niin, että vain itse voimme sen korjata
eikä sinne pimeään pääse kukaan muu

granaattiomenoita

haluaisin vain kaksi asiaa:

granaattiomenahuulirasvaa
ja palan taivasta
kronologisuus
mitä milloinkin

vaarallisia vuosia
olen huomioinut sitä ja tätä
perustellut valinnat
erilaisten vesien alla syvin hiljaisuus
papereista liukenevat sanat

koti

en rakenna hiekkalinnoja
huojuvia torneja tai korttitaloja
rakennan kodin ilman seiniä
täynnä peilejä, joissa rakkaus asuu

minä näen sinut

minä näen sinut
sinä tiedät kaiken minusta
kylmä tiiliseinä vasten selkää
linnunlaulua sumun sylissä
haihtumista ja tiivistymistä
kuolemattomuuden illuusio
sokea piste
havahtumista
olet vettä kengissäni
ja niin kirkasta valoa

kissat ja hiiret

menneisyytesi, ehdottomuutesi
itseesi kohdistuva vaativuutesi
toisiaan sivuavat, risteilevät kiertoradat
epäsäännöllisiksi muuttuvat rytmit
eivät koskaan pelottaneet minua
sillä olen minäkin joskus elänyt
kompastunut omaan mahdottomuuteeni
lukenut kirjoja ja yrittänyt ymmärtää
ja välittänyt enemmän (sun silmistä)
ja vähemmän (kaikesta muusta)
enkä usko olevani kovin väärässä siinä,
etteikö meille olisi annettu kaikkea valtaa
repiä melankolisilta perhosilta siipiä
ja rauhoittaa toistemme hermostoja,
jos vain muistaisimme välillä hengittää

elegia

harha-askel ja horjahdus
kämmen minun ja maankuoren välissä
siihen tulisi mustelma
se tekisi kipeää aikansa
kunnes ei enää
toisin kuin rappukäytäväni ovet
joista ajan myötä kaikki nimet vaihtuivat
paitsi se, jonka halusin jakaa kanssasi
leikkasin hiuksenikin
ne kasvoivat nopeammin kuin minä
etkä ollut näkemässä
etkä niitä kaupunkeja
joiden kaduilla harhailen yksin
en halua jäädä
mitä jos on r
mitä jos ei enää uskalla ra
voiko särkyneen sydämen laittaa cv
kun kehoni muistaa vieläkin naurun
jota se ei olisi halunnut nauraa
tai kun käsi kädessä
kihelmöi ja kirvelee