minä näen sinut

minä näen sinut
sinä tiedät kaiken minusta
kylmä tiiliseinä vasten selkää
linnunlaulua sumun sylissä
haihtumista ja tiivistymistä
kuolemattomuuden illuusio
sokea piste
havahtumista
olet vettä kengissäni
ja niin kirkasta valoa

kissat ja hiiret

menneisyytesi, ehdottomuutesi
itseesi kohdistuva vaativuutesi
toisiaan sivuavat, risteilevät kiertoradat
epäsäännöllisiksi muuttuvat rytmit
eivät koskaan pelottaneet minua
sillä olen minäkin joskus elänyt
kompastunut omaan mahdottomuuteeni
lukenut kirjoja ja yrittänyt ymmärtää
ja välittänyt enemmän (sun silmistä)
ja vähemmän (kaikesta muusta)
enkä usko olevani kovin väärässä siinä,
etteikö meille olisi annettu kaikkea valtaa
repiä melankolisilta perhosilta siipiä
ja rauhoittaa toistemme hermostoja,
jos vain muistaisimme välillä hengittää

elegia

harha-askel ja horjahdus
kämmen minun ja maankuoren välissä
siihen tulisi mustelma
se tekisi kipeää aikansa
kunnes ei enää
toisin kuin rappukäytäväni ovet
joista ajan myötä kaikki nimet vaihtuivat
paitsi se, jonka halusin jakaa kanssasi
leikkasin hiuksenikin
ne kasvoivat nopeammin kuin minä
etkä ollut näkemässä
etkä niitä kaupunkeja
joiden kaduilla harhailen yksin
en halua jäädä
mitä jos on r
mitä jos ei enää uskalla ra
voiko särkyneen sydämen laittaa cv
kun kehoni muistaa vieläkin naurun
jota se ei olisi halunnut nauraa
tai kun käsi kädessä
kihelmöi ja kirvelee