koditon

Se talo, jossa asut ei ole sinun kotisi,
siellä on ihmisiä, joiden kasvoja et tunnista,
hiljaisuutta, jota et halua kuulla

sen talon ikkunoita sade piiskaa terävästi
ja mustat linnut huutavat pihan puissa öisin

pimeintä aikaa ja kaupanpäälliseksi väsymys

Terveydenhoitajalla on bambisilmät
ja mua itkettää enemmän sen katsominen,
kuin kaamosmasennus ja univelka

jokainen päivä on edellisen kopio,
mä makaan peiton alla iltapäivään asti
kun ei kukaan kuitenkaan soita

vuosien paino

Minulla ei ole ollut vesivärejä vuosiin,
ennen annoin käteni maalata mieleni meren
kaikista suurimmat aallot ja ulapalla kirkuvat lokit


minulla ei ole ollut kasvoja vuosiin

heijastuma

Sä isket mua kirveellä silmien väliin

ja veri valuu kyyneleinä hankeen

kuulen epävireisen viulun

kerrostalon parvekkeelta

ja huomaan liian myöhään, että

kaikki olikin omissa käsissäni

talvi

Vihaan kylmiä talvia

ja palelevia varpaita,

toisten katseita ja pelkoja,

jotka tulevat kysymättä

minä

Selkääni on tatuoitu kaksi pääskystä

lat. hirundo rustica

uneni tulevat pilleripurkeista,

väsymys on suuri musta aukko,

keskittymisvaikeus ja poissaolomerkintä

päivät kuljen sumussa,

kiertelen asuntoesittelyissä

leikkien aikuista, jota minusta ei tule

laulutunneilla puhuttiin legatosta

enkä muista kuin oman ääneni värinän

ja kuinka ilma loppui keuhkoista

sanani takertuvat kiinni maton reunoihin

eikä sälekaihdinten välistä aurinko paista

vielä tänäänkään

missään muualla en tunne mitään

kuin sinun luonasi

etkä sinäkään minua halua

kaarnalaiva

Piirrän sanoilla

pimeyteen kuvia

sun ääriviivoista,

kun kaarnalaivaasi

tuuli keinuttaa

ja kallioihin aallot

                                         lyö

tukahdutettu

Jos olet joskus istunut

suihkun lattialla itkien,

olen pahoillani puolestasi

olympiaterminaali

Sä kirjoitat runosi värikynillä,

katselet laivoja ja olet aina lähdössä

rakkautesi on pelkkä silmänkääntötemppu

metroasemilla

Pelkään sitä päivää,

jona en enää löydä sinua

metroaseman kellon alta

sitä päivää, jona askeleeni

ovat yhtä raskaat kuin silmäluomeni

korvien huminaa ja vapinaa käsissä,

tyhjää sydäntä

lampipuisto

Pieneen naiseen ei mahdu paljon vikoja,

mutta sinä olet pelkkiä välimerkkejä

varjot kasvavat, harakka huutaa

yksinään yksinäisyyttään

ja minä vietän unettomia öitä

kalenterin päivien verran

kutsumattomat

Minun kotiini
ei teistä kenelläkään
ole enää lupaa tulla

rajatilassa

Kauniit valheet,
rumat totuudet

kädet puutuu,

silmissä sammuu auringot

kiihtynyt pulssi tasaantuu
suoraksi viivaksi

iiris II

Et koskaan saanut tietää,
että kuuntelin nauruasi
joka yö ennen unta

etkä luultavasti

ymmärtäisi

sinun eteesi olisin tehnyt
ihan kaiken

tekisin edelleen

iiris I

Et ole muuta kuin

surullinen tyttö;

haet huomiota väärillä tavoilla,

vääriltä ihmisiltä

välinpitämättömyytesi on pelottavaa

Itkisin vuoksesi, jos silmäni

eivät jo valmiiksi olisi

kyynelten täyttämät

pelisäännöt

Värjää hiukset mustiksi

ja hanki kissa

pelkää pahinta,

naura helpotuksesta

tapa itsesi ennen

kuin ehdit kuolla

anteeksi

Anteeksi,

kun rakastan sinua

niin helvetisti

kotiin

Pimeässä Itä-Helsingin yössä

askeleet rahisevat asfaltilla,

kyyneleet yrittävät päästä

irti

onneksi joku painoi puolestani

ja jäin oikealla pysäkillä

haluan vain kotiin                   kotiin

kotiin          kotiin       kotiin

  kotiin       kotiin    kotiin               kotiin

no quiero despertar

Aamuni ovat torkutusta

ja kääntyviä kylkiä

ohi lipuvia tunteja,

kahvia kello kolmelta, kyllä kiitos

ja sitten on niitä sellaisia

päiviä, joina en jaksa

olla olemassa

linnanmäki

Odotettiin avaruuden reunalla

jotain suurta tapahtuvaksi, kai

halusin vaan tarttua sua kädestä,

kun alkoi tuntua siltä, että lentäisin

olin heliumpallo

Auringon vieressä

Sun silmissä oli Saturnuksen renkaat

ja mä taisin pidättää hengitystä

liian pitkään

hiilidioksidi syrjäytti hapen

tyhjä

Mä olen tyhjempi kuin aikoihin

petyin valheisiisi,

mutta sinuun

en koskaan

katselen kaukaisiin rantoihin

ja hautaan

pääni

hiekkaan

pois

Linnut lentävät

ikkunoita päin

ja minä nauran,

kun itku ei tule

välitila

Sä oot se mekko,

jonka vetoketju ei mene

kokonaan kiinni

silloin kun on kiire

milloin vain

Rakastan matalaäänisiä naisia

laulamassa ranskaksi,

käsinkosketeltavia sanoja

lauseiden lopuissa,

läpikuultavia ajatuksia

                                (yöperhosten siipiä ja

    savukiehkuroita alkusyksyn hämärässä)

kaulan ympärille tarttuvia käsiä

ja tiedottomuutta edeltävää eu fo ri aa

vieras

Käsi reidellä,

aluksi nauratti

mutta sinulle se

en koskaan ole minä

töölönlahti

Töölönlahden ympäri,

tuuli sekoittaa hiukset

sinä hymyilet sateessakin

ja minä yritän saada

sanotuksi

kasvoin kiinni

Nukahdin sun rappukäytävään,

koska ikävä sai itkun jatkumaan

tunteja

hyvää huomenta

Taas sanoit rumia asioita

aamupalalla

        vaikenin           liukenin

                                      kuin sokeri teehen

äiti kato mua

mun sisällä on sadepilvi

naulakallio

Hanhet lentävät auroina

                         sinistä taivasta vasten

minäkin tahtoisin

             lähteä pakoon kylmää

kunnes unohdan kaiken (sinut)

Jos asuisin pienessä yksiössä

Helsingin keskustassa,

laittaisin hiukset nutturalle joka aamu,

seisoisin varpaillani keittiössä

joisin öisin punaviiniä

kunnes unohtaisin

oman nimeni ja sinunkin

irrallaan

Ajatusten läpi virtaa kuohuva koski,

punaisiksi itketyt silmät suljetaan

                              (olen elämästä irrallaan)

jos sä pyydät, mä palaan

Jyrkänteen reunalla

nostan kädet ilmaan

3, 2, 1...

ihan leikilläni vaan

sirpaleinen

Olen jäätä ja vuorikristallia;

yön paino saa minut säröille

autiotalot

Autiotaloissa

kesken jääneet elämät

sumuverho

En erota ympäriltäni harmaata,

vaikkei muuta enää olekaan

Jumalani, älä jätä minua näin

karhupuisto

Karhupuistossa vain minä

ja vihreät raitiovaunut

eksynyt mehiläinen

kuolee jalkojeni juureen

kahvi jäähtyy pahvimukissa

vaikka huudan "rakasta mua"

se ei muuttaisi mitään

kyyneleet

Sit yhtäkkiä sun silmiis

tiivisty taivaalta kaikki värit

ja tunsin sun hymys suudelmien välissä

suvilahti

Suvilahdessa tuulee,

mutta sydän jäätyy itsekseen

eikä mua tunne kukaan

viini

Niin kuin viini lasista

loppui rakkauskin

hiekkalinna

Olkapäillä paratiisin lintuja,

pään päällä aamun sarastus

hiekkalinna jää armottoman aallon alle

ja illan tullen taivas on tähtiä täynnä

                niin kuin silloin

seitsemän ruusua

Seitsemän ruusun tyttö,

johon kaikki rakastuivat

mutta joka rakasti vain yhtä

eikä siitäkään ollut varma

yö heittää verkkonsa

Lapsuuteeni liittyy muisto,

unenomaiseksi haalistunut

täytyi uida karkuun, sydän hakkasi,

jalat eivät jaksaneet enää viedä eteenpäin

nykyäänkään en sammuta valoja,

tai sulje sälekaihtimia

kun yö heittää varjonsa kuin verkon

odota minua

Olet liian kaukana ja

jotain kuolee minussa,

jokainen sisäänhengitys

pistää keuhkoissa

viimeisinä tunteina

Kunpa aamu ei tulisi enää milloinkaan

ja hajoaisin niin pieniksi palasiksi,

ettei kukaan löytäisi niitä

yön pimeydestä

minussa ei mikään muutu

Upotan jalkani rantaveteen,

eksyn viitoitetulta tieltä kauas jonnekin

elän elämääni tehden

samat virheet uudestaan

tuhlaan aikaani ihmisiin,

jotka eivät voisi koskaan

rakastaa minua

eilen

Poltat minua kuin nuori nokkonen

(haluaisin tehdä sinulle saman)

matkustetaan junalla

maailman reunalle,

opitaan olemaan pelkäämättä

eikä meillä ole kiire minnekään, sillä

eilen oli hyvä päivä

myötätuulessa on helpompi kulkea

Sokea piste ja elämänhalu,

vierellä kerran kadotettu rakkaus

verisuonet silmäluomien takana

vankila

Välillä vapaus on vankila,

joka meitä eniten kahlitsee

haluan silti, että jäät

En mä osaa katsoa sua silmiin,

harhailen seinille ja kattoon

sanat sotkeutuvat suussani

pelkäksi sönkötykseksi

haluan silti, että jäät

kuitenkin

Sä saat mut menemään yli rajojeni,

sä irrotat mut itsestäni

enkä ole tässä,

vaikka olen tässä, olen tässä

mitä meille tapahtui

Teillä oli aina kukkia keittiön pöydällä;

tänään ne olivat kuihtuneet maljakkoon

heinäkuu

Älä puhu mulle tunteista,

jos niitä ei ole

ehjäksi

Kyljessäsi ja jaloissasi on viiltoja,

          tiedät, olen nähnyt ne kyllä

sielussasikin on vähintään naarmuja,

menneisyyden pimeistä nurkista

mukaan tarttuneita muistoja

sormenpäillä silittelisin sinut ehjäksi,

           jos sä joskus tahdot vaihtaa

                                tekohymyn aitoon

enkä muistele pahalla

Anna mulle yliannostus morfiinia,

niin ehkä selviän tästä kivusta jonka aiheutit

tainnuta mut kloroformilla,

vie mut tiedottomuuteen

tapa ennen kuin herään,

ja voin luvata, etten huuda

romahdus

Sinä makaat vessan lattialla

niin kuin meri lainehtii,

sinä tulvit kyyneleitä

kun viimein nukahdat pää reidelläni,

muodostan huulillani ne kolme sanaa:

minä rakastan sinua

whitney houston

4.09am

Whitney Houston laulaa radiossa

I will always love you

enkä ole saanut sinua hetkeksikään mielestäni

"oh darling i wish you were here"

En ymmärtänyt

miksi kylpyammeen vesi

muuttui vähitellen vaaleansiniseksi

enkä sitä, miksi pääskyset

verhoissani eivät enää

laulaneet minua uneen

tai miksi edelleen pidin kiinni

niistä muistoista,

joissa sinä näyttelit pääosaa

unimaisema

Mun hiuksiin takertuu kaarnaa

ja havunneulasia,

mun kynsien alla on multaa

mä suutelen sua mun unissa,

sulla on päivänkakkaraseppele,

paljaat jalat ja punaiset huulet

me nähdään itsemme

tyynen veden pinnasta,

jos katsotaan oikein tarkasti

herätessäni mä vajoan pohjaan,

en saa kiinni mistään

totuuksia ja niitä toisia

Mikään ei ole koskaan tuntunut paremmalta

kuin ikävä,

           jonka pystyin lukemaan kasvoiltasi

mikään ei ole koskaan tuntunut pahemmalta

kuin ikävä,

          joka ei ollutkaan todellinen

ole hyvä

Uskoin sinisilmäisesti,

että asiat menisivät niin kuin toivoin

jälleen kerran joudun

nuolemaan haavojani

rakkaudella

lämmöllä

tuella

ymmärryksellä

rakensin sinut uudestaan,

mutta en ketään muuta varten

totuus pelosta

Säikähdämme ja juoksemme karkuun kun 

e   l   ä   m   ä

hengittää niskaan

me

Muut lähtivät,

jäimme sinne istumaan,

sinä ja minä

sanoit minua kauniiksi

ja suutelimme,

ehkä kumpikin meistä

oli salaa odottanut sitä

tärisin sylissäsi,

pidit minut lämpimänä

rakastin

aamuja III

Sivuprofiilisi

aamuauringon tulviessa sisään

sädekaihdinten väleistä;

(otsallasi taivas)

silmäripsiesi surumielinen adagio

nenäsi täydellinen kaari

huultesi väri, jollaista ei muilla ole

itsevarmuutta viestivä leukasi

olet taidetta

näkyvä

Mustavalkoisesta valheesta

'kuollut minäni' paranee vaikka väkisin

rakkaus on kärsivällinen,

rakkaus on lempeä

ja teidän mielipiteenne eivät enää vaikuta

opin pitämään kiinni kaksin käsin

oikeudestani olla näkyvä

                                    kaikissa väreissä

aamuja II

Sanotaan huomenta,

kun herätään sittenkin Pariisissa

eikä Barcelonassa

'bonjour' sopii suuhusi muutenkin paremmin

aamuja I

Olisitpa siinä vielä aamulla,

kun eiliset kiharani muuttuvat

vain kohteliaiksi laineiksi

ja mustelma vatsallasi

on alkanut jo haalistua

sateessa

Sateenvarjojen täyttämässä kaupungissa

kurkottelen pilviä ja puiden latvoja

hiukset liimautuvat selkään,

autojen ajovalot häikäisevät

tässä on niin hyvä olla

olen kipu sinussa

Ongenkoukku niskasi valkeassa,

lähes koskemattomassa ihossa

painat pääsi, veripisarat valuvat hitaasti

ja yhdistyvät tummanpunaisiksi,

iloisesti virtaaviksi puroiksi

syvissä soliskuopissasi

Hengityksesi höyryää viileässä kesäyössä

läpinäkyvien helmien putoillessa poskillesi

kiedon sinut valkoiseen pyyhkeeseen,

täriset vieläkin järven syleilyn jälkeen,

kipu polttelee ja taivas on musta katto

suutelen niskaasi hiljaa ja irrotan koukun

taisin saada sinut satimeen, rakkaani

vapauteen

Hän on hahmoaan etsivä,

oman tilansa ottava,

itsensä kokoinen valhe

tai 

opin joskus tuntemaan sinut

Sinä juokset lujempaa kuin minä,

naurusi kuulostaa tuulikellolta ja satakieleltä

silmissäsi on joskus orpolapsen katse

joka häipyy pois, kun saan sinut hymyilemään

sinä et lue kirjoja,

mutta kirjoitat itse tarinoita maailmasta

sinä itket paljon enemmän kuin minä,

enkä toivo muuta, kuin että olisit lopulta onnellinen

juhannus

Sinä olet kartta, jonka oranssilla piirretyt

tiet eivät vie minua kotiin,

sillä minun kotini on siellä missä sinä olet

Sinä olet kompassi ja nopeusrajoitus;

minä olen kiertoreitti ja kielletty ajosuunta

Sinä olet eilisen päivän lehti,

jonka luen kerta toisensa jälkeen

ja minä olen järvi, jonka pohjaan

tänäkin kesänä vajoaa kymmeniä onnettomia

Sinä olet soutuveneen airo ja pelastusliivi;

minä olen karikko ja vettä keuhkoissa

pieniä suuria asioita

    Kahvitahrat valkoisella kauluspaidalla

         planeetat osana universumia

  paahtoleivän murut sanomalehden välissä

miksi jään, vaikka pitäisi lähteä

Miksi pidät kädestäni kiinni pöydän alla,

vaikka olet sen toisen sylissä?

Miksi luot minuun salaa pitkiä katseita

ja sen jälkeen naurat sen toisen jutuille?

Oletko koskaan miettinyt

kuka vierellesi todella jää silloin,

kun kaikki muut ovat menneet?

valonarkaa

Hämärän suojissa

laskit pääsi olkapäälleni

et huomannut kyyneleitä,

jotka yrittivät epätoivoisesti kastella hiuksesi

muutama heistä

katsoi meihin päin,

muttei kukaan tiennyt,

mitä todella tunsin sinua kohtaan

kalliolla sydämeni lauloi

Kirjoitit nimemme kallioon mustalla tussilla,

piirsit sydämen niiden väliin

       se hämmentää edelleen,

       sinua on välillä vaikea ymmärtää

         

'Vuosien päästä palaamme tänne,
olet kasvanut ohitseni ja me nauramme kaikelle'

minulla on siitä aavistus

silloin näyttäisin sinulle uudestaan pilvet,
jotka ovat kuin iltataivaan pisamia,

         ehkä seuraisimme myös sen

         yksinäisen tiiran lentoa etäältä

/lainaus Scandinavian Music Groupin kappaleesta Rauhan laulu/

älä odota minusta mitään

Saarella oli suuri harmaa kivi

ja sillä kivellä oli minun nimeni

kaksoiselämää

Tunnemme toisemme vain pimeässä,

päivänvalossa olemme

               "ketkä tahansa" ja "ei kukaan"

enkä näe sinusta kuin kääntyvän selän

tanssija (toukokuu 2014)

"Sun pitäis mennä elämässä eteenpäin."

Yrittäisit itse, näillä jaloilla ja

tällä koordinaatiokyvyllä

miten voisin ottaa vastuuta mistään, jos

sekoan yksinkertaisissakin askelissa

anteeksi äiti, ei minusta ehkä ihan tanssijaa tullut

10

Liimaan selkäsi täyteen kultaisia tähtitarroja,

niitä samoja, joita ala-asteella ansaittiin hyvistä suorituksista

kuljen pitkin nikamiesi rappusia

vaikka toisten asteikoilla et yltäisi huipulle,

minulle olet aina täyden kympin arvoinen

joutsenet

Haluan kesämekon

ja selvän pään

          ilman risteileviä ajatuksia,

          katumusta, syyllisyyttä

          ja häpeää

haluan kerätä aamukastetta

kupeiksi muodostetuin käsin,

          nukahtaa pellolle vasten kylkeäsi,

          antaa tuulen kutitella varpaitamme

haluan soutaa laulujoutsenten luo

ja kadottaa itseni suurten siipien alle

prinsessani

Puhallat puhalluskukan laskuvarjot lentoon

       ja naurat kilpaa ilta-auringon kanssa

Hiuksiisi tarttuu muutama salamatkustaja,

       otan ne pois ja hymysi ulottuu silmiin asti

Puhumme kuvankauniista hetkistä

       (sinä olet kaikkein kaunein hetkeni)

Asfalttiin on piirretty sydän,

       minä huomaan sen; sinulla on kiire katsoa muualle

Onnesi on myös minun onneni,

       vaikka haluaisinkin sinut enkä ketään toista

En uskalla koskettaa sinua tavalla, jolla oikeasti tahtoisin,

       silti tuoksusi tarttui takkini kaulukseen

vaikenen

Vahva humalatila

yksinäisyys

yön ja metron äänet

rikkovat sen hiljaisuuden,

jonka keskellä olen ollut liian pitkään

ohikulkija kysyy onko tulta

jos olisi, olisin jo sytyttänyt itseni palamaan

rakastan ja vihaan

Bussipysäkillä kuivasin kyyneleesi,

joille ei näyttänyt tulevan loppua,

    pitelin pitkiä hiuksiasi,

kun oksensit pahaa oloasi pois

Rakastan sinua.

"Lupaa, että me ollaan yhteyksissä
vielä 20 vuoden päästä, sun täytyy luvata."

Lupasin.

--

Kaiken sen jälkeen en saanut osakseni kunnioitusta,

     pelkillä sanoilla ei ihmistä korjata

Otat enemmän kuin annat,

siihen olet tottunut,

     tunne-elämäsi epävakaus satuttaa lopulta kaikkia

Rakastan sinua silti.

Ja välillä vihaan itseäni sen takia.

erilainen (huhtikuu 2014)

Hän oli erilainen jo pienenä

kun muut lapset lukivat satukirjoja,

hän etsi kirjastosta sosiaalipsykologiaa

ja historiaa ja kirjallisuustiedettä

kotona hän nosti jalat seinää vasten,

kuunteli kun sade rummutti kattoa

katseli ikkunasta, kuinka Aurinko

värjäsi taivaan vaaleanpunaisen

ja violetin eri sävyillä

kuunsirpin reunalta on pitkä matka

   Nostetaan

                katse                  *

                   maasta                 *

       *              varotaan

          *           ettei

                      pudota            *

       *             kuun

                sirpin              *        *

    reunalta

*                                   *                *

                   *   alas on pitkä matka  *

                 eikä meillä ole kiire takaisin

              ollaan tähtipölyä * ikuisuudessa

*   *

  *      *

     *

       

ehtoollinen

Jokainen päivä on

ruumis ja veri

olemme toisillemme vääriä

Älä rakasta minua,

tuhoan sinut

                                pala palalta

                    revin sydämesi rikki

Sinun toiveesi ja odotuksesi

yhteisestä tulevaisuudesta

                     romutan ne kaikki

              omalla vaativuudellani

Sinun palavat halusi

ja tarpeesi

                         en koskaan ole

   oikea henkilö täyttämään niitä

Jos yhtään lohduttaa, niin

kyllä se minuunkin sattuu

                         enemmän kuin

                            aavistatkaan

itkin vuoksesi

Istun seitsemän päivää pihakeinussa

ja tummat hiukseni ovat siitepölystä keltaiset,

vanhan sillan kaiteelta alas katsoessa huimaa,

ja kun kielsit rakastavasi minua,

minusta tuntui siltä,

kuin iholleni olisi tippunut kiehuvaa vettä

vesiväritiikeri

Luonnehdit minua sielukkaaksi,

     joku toinen herkäksi,

         kolmas aidoksi ja vilpittömäksi

neljäs ei sanonut mitään,

hänen kehonkielensä kertoi enemmän

kuin mikään määrä sanoja

      viideskin tyytyi vain ymmärtävään

                     nyökkäykseen,

    kuin tiikerin huolellisesti suunniteltuun

                   yllätyshyökkäykseen

Juuri oikea määrä väriä,

           juuri oikea määrä vettä,

                      alan maalata itseäni

                                    taas näkyväksi 

sivellin koskettaa ihoa, raidoitan sen

         kadmiuminkeltaisella auringolla

akvamariininsinisellä merellä

         ja karmiininpunaisella rakkaudella

esikuva

Katsoit minua vaivihkaa

alttarin toiselta puolelta

                  näit minussa varmaan itsesi,

            (yhtä omistautuneena

     ja onnellisena)

joskus vuosia sitten

tai niin ainakin haluaisin uskoa

salaisuus

Sohvan nurkassa,

radion soidessa taustalla

avaan suuni ja kerron kaiken

pakoilen katsettasi

vaistonvaraisesti

--

Unohdin kai hengittää,

kun riemu valtasi sydämeni,

vaikka mikään ei ollut vielä varmaa

ihmisenä olemisen vaikeudesta

Olin edessäsi - alastomana,

ainoastaan sinun kanssasi

jouduin riisumaan naamioni

paljastin mustelmani

arpeni

epätasaisuuteni

virheeni

puutteellisuuteni

ihmisyyteni

pyyhin pois tämän roolini,

unohdin valheet ja peitetarinat

sinä hyväksyit minut silti

metaforia

Tulit elämääni ja siihen jäit

sotkeutumaan kanssani seepran raitoihin

lapsuutenne unien punaiset ilvekset

ainoa turvanne kun muuta ei ole

kyyneleet on sadevettä

ja minulla on niitä ämpäreittäin

jätetään jälkiä

Kirjoitan itseni

keskenjääneinä lauseina

sinun viereesi

olethan sinäkin piirtänyt

oman jälkesi

minun sisälleni

seison portaillasi

Olin tänään taas kerrostalosi alaovella

enkä tiedä, mitä oikein etsin

tai luulin löytäväni

          (vastauksia vai lisää kysymyksiä)

en halunnut nähdä sukunimeäsi taulussa,

jos sen viereen olisi

ehkä

kirjoitettu

joku toinenkin

             salaa toivoin,

             että olisit kävellyt vastaan,

             kun käännyin takaisin

sadepäivä

Metron ikkunan heijastuksesta

takaisin katsoo uitettu koira

silti hymyilyttää

kotiovella

Olen ollut matkalla niin kauan,

että olen jo ehtinyt unohtaa miltä koti näyttää,

tuoksuu, tuntuu, kuulostaa

kamppailun äänet ovat kaikonneet,

jäljellä lehtien havina tuulen hengittäessä

on hyvästelty, on pyydetty anteeksi

on halattu, on taputeltu selkään

Tässä, kotiovella

vapisen kuin vieroitusoireinen

pohdintoja vanhenemisesta

Tuleeko minustakin sitten joskus

kitkerän katkera

(kuin musta kahvi)

vai hiljaisuuden keskellä keinuva,

vuosien kuluttama ja

hopeilla hiuksilla kruunattu nainen

vai olenko jokin poikkeus,

ääritapaus?

kääntöraiteilla

Ohi kiitävät maisemat

Siilitie - Igelkottsvägen

aurinko häikäisee ja lämmittää

Kulosaari - Brändö

en katso ihmisten silmiin

eivätkä hekään minun

Kalasatama - Fiskhamnen

lähtisin niin kauas kuin voisin,

kunhan ei vain tarvitsisi nousta

Hakaniemi - Hagnäs

mutta tässä kaupungissa

Ruoholahti on päätepysäkki

                     metro tyhjenee

         ja taidan päätyä kääntöraiteille

minä vangitsin ilon

Sinä maalaat, minä kirjoitan

kumpikin sisäisestä pakosta

otsatukkani on kasvanut

taas liian pitkäksi

selvität hämmästyttävällä kärsivällisyydellä

hiusteni itsetietoisia takkuja

ja mieleni sokkeloita

kiskot kulkevat metsän läpi

ja järvi kannattelee meidän molempien painoa

kuolema on kunniavieras

Ei sinun ikäisesi pitäisi vielä tietää

mitä tarkoittavat sanat terminaalivaihe

tai komplikaatio tai testamentti

ei kukaan haluaisi elää

ainaisen pelon ja kysymysten keskellä

sinun ikäisellesi kuoleman pitäisi olla

vain kaunis sana kirjojen lehdillä

ei kunniavieras

klaustrofobia

Kätesi kaulani ympärillä tukehduttaa

tukahduttaa

viimeisenkin uloshengityksen

               häikäisee

häikäisee

                 häikäisee

                                häikäisee

tärinä              tärinä

            huimaa

                              huimaa

                   huimaa

kylmä                             kuuma

              kylmä         

                       kuuma

     tukehdun                   tukehdun

                                 apua

klaustrofobiani kulminoituu, kun pakotat minut istumaan

kahdeksan tuntia paikoillani

kasvot seinään päin

harmaita päiviä, mustia öitä

Suljen silmät,

en jaksa katsoa vierestä,

kuinka elämäni valuu alas seiniltä

Hän tuoksui aavistuksen verran

tupakalta ja rakkaudelta,

mutta tiesin sen kaiken olevan

ainoastaan

oman mieleni harhakuva

                   letitä hiukseni vielä kerran,

                   ole niin kiltti,

                   älä jätä mua pimeään

mua väsyttää

matkalla

Turvavyöt ja suojatiet

eivät tee sinusta

kuolematonta

ps. 138:3, 7-8

Parvekkeen kaiteella

kohmeiset sormet ja sumuiset silmät,

sisällä sykkivä sydän

tatatam tatatam

kymmenen palelevaa varvasta,

yhtä monen päivän takut hiuksissa

miettii kuinka helppoa

                                  olisi

                                         vain

kukui kukui

jossain kaukana huusi kuikka

lopetus

Pelastakaa minut omalta

mahdottomuudeltani

ennen kuin se hukuttaa

odotus

Olin anonyymi kirjailija,

jonka teoksissa kilpailivat kyynisyys ja muistot

rakastin punatukkaista tyttöä, jonka sulavaa,

varmaa liikettä

katselin liian pitkään liikuntasalin reunalta

odotin kesäöitä ja laivoja,

mahdollisuuksia,

joita ne toisivat mukanaan

lupaus

Olemassaolosi on täynnä tarkoitusta,

ruoki itseäsi rakkaudella

Kaikki on ihan hyvin.

Ihan hyvin.

Ihan, hyvin.

Ihan. Hyvin.

Lupaan.

rukous

Herra,

muuta peilit

ikkunoiksi,

ettemme näkisi

vain

itseämme

kofeiinin vaikutuksia

Siellä missä kuusetkin kumartavat,

juon kahvini mustana

varjot minussa aiheuttavat kangastuksia

'älä hei mee'

kuiskauskin on huuto

insomnia

Renkaat silmieni alla ovat astetta tummemmat

kuin silloin, kun viimeksi katsoin

unohdus

Istuin bussissa

matkalla ei-minnekään

tekemään ei-mitään

joku painoi pysähdysnappia

ja minä jäin

aloitus

Jokin asia täällä

muistuttaa minua sinusta

huone pyörii

Risti-istunta kuin intiaanilla

          pyörremyrskyt teekupissa

keittiön ikkunoista heijastuu kasvoni

          mustelma polvessa

kaupatkin ovat menneet kiinni

          huone pyörii ympärillä

toinen kuppi teetä, jos vaikka rauhoittuisin

          olisinpa sylissäsi nyt

taivas

Rakennetaan taivas pilvien päälle,

eikä herätä enää koskaan aamuhämärässä

en sano sitä sinulle ääneen

Onnellisia hymyjä,

                          kun sinä olet siinä,

                          yhtä kauniina kuin aina

ja kun minä seison tässä,

sanomatta sitä sinulle,

                           vaikka mikään

                           ei minua estäisi

terävät reunat (tammikuu 2014)

Sussa on terävät reunat,

niillä sä viillät mua joka kerta, kun kosketan

Enkä mä tiedä enää, kuinka kauan

jaksan paikata näitä käsiäni,

korjata tätä sydäntäni

Niin.

resitatiivi II

Oliko silmissäsi jo lapsena

tuo uteliaisuus ja ymmärrys

saitko silloinkin toisten vatsoihin perhosia

vain olemalla siinä

kasvoiko sinne villiruusuja,

minne ikinä jalallasi astuit?

piirsin sinuun tähtikarttani

Olet maailmani,

ihollesi piirrän kartan

ja kaikki meret ja mantereet

Yhdistän selkäsi pisamat,

olet minun tähtikarttani, löydän sinusta

Otavan ja Kassiopeian

Avaruus, maailmankaikkeus sinussa,

sinuun piirrettynä, tatuoituna pysyvästi

hartioillasi, huomaamattasi kannattelet koko universumiani

toinen meistä

Juuri kun sain sinut mielestäni,

(unohdettua sen, kuinka kauniilta näytitkään hymyillessäsi)

seisoitkin jälleen edessäni, luullen,

että voisit noin vain palata elämääni

Surullisinta tässä kaikessa on se,

että alunperinkin 

vain toinen meistä

rakastui.

valtameriä

Niitä kauniita hiuksia silitin,

niihin silmiin katsoin hartaasti

                   pieniä ikuisuuksia

                   ja upposin itkemättömien

                   kyyneltesi valtameriin

niitä huulia minä suutelin

niin monta kertaa,

ettei sille löydy määrää

                   nyt minulla on ihan oikea,

                   ikioma valtamereni,

                   kunpa vain olisin ollut se

                   mitä etsit

tämä on rikos (lokakuu 2013)

Vien kolikotkin lompakoista,

pudotan hiustenkuivaajia kylpyammeisiin

en käänny milloinkaan takaisin,

en katso taakseni eteisessä,

en häpeä mitään

kuristan käärmeitä

kaikessa hiljaisuudessa

eikä minusta jää jälkeäkään

titanic (marraskuu 2013)

Juon päärynäteetä ja syön omenoita

mietin, onko itsekästä

käyttää aikaa johonkin niin turhaan

Sinä et ole koskaan nähnyt

Titanicin loppua

etkä tälläkään kertaa,

sillä nukahdit sohvan nurkkaan

enkä halunnut herättää

And you're here in my heart

and my heart will go on and on