vääristymä

"Me kaikki olemme hulluja täällä", vastaa kissa Liisalle.

Teekuppini kilahtaa lautaseen.
Entä jos minä en halua olla?

Ripein askelin menen peilin eteen,
siniset silmät, hiukset kahdella palmikolla.

"Älä huoli, sillä kaikki parhaat ovat", kissa jatkaa irvistäen.

Kasvoni vääntyvät hymyyn sairaaseen,
nauruni kaikuu huoneiden seinillä, joilla

tapetit ovat portteja valtakuntaani.

hän on kuin kivi kengässäni

Katsoin taivasta, sen lentäviä lintuja
katsoin hiekkalaatikkoa, siinä leikkiviä lapsia
katsoin jäätelökioskia ja sinua sen edessä

sillä hetkellä tahdoin olla hän,
tuo tyttö punaisissa maihareissa

rakasta minua

Rakasta minua hiljaa
Rakasta minua ääneen
Rakasta minua, kunnes aurinko laskee
Rakasta minua sen jälkeen

Rakasta minua tänään
Rakasta minua huomenna
Rakasta minua jälleen kun sataa ja maa on pimeä
Rakasta minua kun et saa yöllä unta

Rakasta minua kun katsot ikkunasta
Rakasta minua kun näet lintujen muuttavan etelään
Rakasta minua aina päivän jokaisena hetkenä
Sillä niin minäkin rakastan sinua

rikkinäinen

Avaan motellin raskaan puisen oven ja kello oven yläpuolella kilahtaa, aivan kuin toivottaakseen minut tervetulleeksi. Pyyhin kuraiset kenkäni kynnysmattoon ja astun peremmälle. Vastaanottovirkailija hymyilee ystävällisesti ja kysyy kuinka voi palvella. "Tarvitsen huoneen yhdeksi yöksi", vastaan ja otan nahkatakkini taskusta vanhan ruskean lompakkoni. Vastaanottovirkailija käy oitis hakemassa huoneen avaimen. "50 euroa, kiitos", hän sanoo ja ojentaa avaimen minulle. Huomaan, että häneltä puuttuu yksi hammas. Kiitän ja etsin rahat. "Huoneenne löytyy toisesta kerroksesta käytävän päästä. Portaat ovat tuolla", hän opastaa ja viittoo oikealla kädellään tietä.

Portaat ovat vanhat ja vuosien aikana kuluneet ja ne narahtavat jokaisella askelmalla. Yläkerrassa ja pilkkopimeää ja hapuilen kädelläni valokatkaisijaa. Valot syttyvät, mutta alkavat välkkyä ja säristä. "Ainakaan ei ole kokonaan pimeää", ajattelen ja kävelen käytävää eteenpäin.
Seison huoneen numero 182 edessä ja avaan oven epäröiden. Astun sisään ja sytytän valot. Sisällä on tunkkaista ja päätän tuulettaa hieman. Yritän avata ikkunaa, mutta kahva irtoaa ja putoaa kädestäni lattialle. Verhot ovat ikävästi koiden syömät ja vedän ne syrjään.
Nostan matkalaukkuni sängyn päälle ja ripustan märän takkini naulakkoon kuivumaan. Otan matkalaukusta pyyhkeen ja kuivaan sateessa kastuneet hiukseni siihen ja heitän sen myttynä tuolille. Otan laukusta hammasharjan ja -tahnan ja menen vessaan.
Vessassa on rikkinäinen peili. Mielessäni pyörii kaikenlaisia tarinoita, kuinka se on mennyt rikki. Ehkä tässä samaisessa huoneessa oli joskus yöpynyt pariskunta ja riidan päätteeksi vaimo oli heittänyt miestään hiusharjalla, mutta osunut peiliin. Tai joku psykopaatti oli lyönyt siihen päänsä.

Sylkäisen lavuaariin ja näen syljessäni verta. Myös hammasharjani on verinen. Katson peilistä ja tajuan, että olen hangannut ikeneni rikki. Yhtä rikki, kuin kaikki tässä talossa.

hengitän

Kiipeän, liukastun, putoan,
etsin käsiäsi, joihin tarttua

Makaan, itken, hengitän,
tänään rakkaudella ei ollut toivoa

Juoksen, hajoan, katoan,
mutta ehkä huomenna

minä hengitän edelleen